cute & cool creations

anskin askarteluja ja elämää

Askartelupirtti 2014

18 kommenttia

Viime viikonloppu kului Askartelupirtti -paperiaskartelutapahtumassa Tampereella. Tapahtuma alkoi jo perjantaina muutamilla kursseilla, mutta itse olin paikalla vasta lauantaina ja sunnuntaina. Tapahtuma oli todella mukava ja meininki rento, nauravainen ja inspiroiva! Osallistuin kahdelle kurssille (niistä vielä myöhemmin lisää omassa erillisessä postauksessaan), joiden lisäksi keskityin tekemään askarteluostoksia ja höpisemään askarteluystävien kanssa. Oli huippua nähdä kaikkia vanhoja tuttuja ja tietenkin tehdä uusia tuttavuuksia. Se on aina ihan parasta antia näissä tapahtumissa.

askartelupirtti2014_1

askartelupirtti2014_2

Tapahtumapaikkana oli Murikka-opisto, joka sijaitsi upeissa maisemissa niemenkärjessä Tampereen pohjoispuolella. Asuintilojen ja rakennusten ympärillä oli paljon pieniä suloisia sisäpuistoja ja rakennukset myötäilivät hauskasti maastoa eri tasoissa. Säät myös suosivat, joten oli pakko käyttää tilaisuus hyväksi ja käydä välillä myös ulkona kävelyllä ihailemassa mahtavia maisemia ja räpsimässä kuvia. Linnut lauloivat ja välillä tuli ihan olo kuin olisi ollut ulkomailla lomailemassa.

askartelupirtti2014_murikka3

askartelupirtti2014_murikka1

askartelupirtti2014_murikka52
askartelupirtti2014_murikka4

askartelupirtti2014_murikka_maisema1

askartelupirtti2014_6

Salissa riitti askartelevaa porukkaa koko viikonlopun ajalle. Paikalla oli myös mukava määrä myyjiä ja ostoksia tuli kyllä tehtyä runsaasti. Pitänee esitellä ostokset sitten taas erikseen, kunhan saan laukut purettua.

askartelupirtti2014_5

askartelupirtti2014_4

askartelupirtti2014_9

askartelupirtti2014_3

askartelupirtti2014_7

askartelupirtti2014_8

askartelupirtti2014_murikka_maisema6

askartelupirtti2014_murikka2

askartelupirtti2014_murikka_maisema2

askartelupirtti2014_murikka_maisema3

Iso kiitos tapahtuman järjestäjille, oli todella mukavaa!

Translation:

Last weekend there was papercrafting event at Tampere, Finland. I attended some workshops, did some shopping at met many online friends. The location was amazing too. It was so much fun!

18 thoughts on “Askartelupirtti 2014

  1. Ihania kuvia!!! Upeita tunnelmia! Kiitos, olet hyvin kitetyttänyt visuaalisesti koko viikonlopun. Sopiiko, että nappaan tuon yhden kuvan itselleni skräppäystä varten itsestäni??

  2. Heiiii Anski!! Oli niin ihana nähdä! :) Ja kiitos ihanista kuvakollaaseista – kiva katsella näin jälkeenpäin, kuinka kauniit maisemat tuli missattua, kun kökötti vain sisällä ;) Noh, näinhän mä sen kuuluisan A..ssillan :D :D Seuraavaan kertaan! :)

  3. Upeita kuvia! Tunnelmat välittyvät hienosti.

  4. Upeita kuvia ja kiva teksti:)
    Mulla on aina suu tuollalailla mutrussa kun keskityn johonkin askarteluun yms.
    Saanko minäkin käyttää sitä kuvaa omassa skräppisivussani?

  5. Ihania kuvia joissa tosiaan kiteytyy mahtavasti koko ihana viikonloppu! Oli kiva nähdä :)

  6. Aivan ihana artikkeli. Taidan minäkin napata sinulta tuolta valokuvan, kerrankin kun itse nyt tuolla näyn.

  7. Upeita kuvia. Varmasti on ollut hauskaa.

  8. Kiva oli tavata ihka oikeesti :D Kivoja räpsyjä oot saanut tallennetuksi.. :)

Jätä kommentti Anski Peruuta vastaus