cute & cool creations

anskin askarteluja ja elämää


3 kommenttia

Avaimenperä heijastimet

Nämä pari avaimenperää syntyivät jo viime talvena äitin opastuksella ja korutarvikevarastoja hyödyntäen. Koruperät on koottu erilaisista helmistä. Innostuin noista siipihelmistä, joten laitoin molempiin avaimenperiin sellaiset, mutta erilaiset. Korun päässä on tupsu heijastinkankaasta. Olen käyttänyt näitä koristuksina roikkumassa eri käsilaukkujen vetoketjuissa. Ovat siis kauniita, mutta myös hyödyllisiä.

avaimenperat

Translation:

I made these keychains a while ago. On bottom they have reflector tassels.


10 kommenttia

Kranssi kuivuneen tuijan oksista

Olen menneenä talvena tehnyt muutamia risukransseja. Materiaaleina olen käyttänyt pihapiiristä löytyneitä katkenneita ja maahan tippuineta oksia, joita tänä talvena olikin paljon. Tässä kuitenkin viimeisin kranssini, jonka tein kuivuneen tuijan oksista.

kranssi_tuijan_oksista1

Parvekkeella talven ollut tuija oli päässyt kuivumaan ja mietin, voisikohan oksia hyödyntää jotenkin. Ajattelin tehdä kranssin ja otin vanhan kranssin työn pohjaksi, josta napsin vain ensin vanhat koristeet irti. Valmiiseen oksaiseen kranssipohjaan oli helppo pistellä oksien päät piiloon. Taivuttelin sieltä täältä myös muutaman sivuoksan kranssin oksien väliin, mutta muuten tuo pysyy hyvin kasassa kun kiepautin välissä pari kierrosta ohutta lankaa oksien päältä. Väreiltäänhän tämä on aika syksyinen, mutta laitoin kranssin alareunaan muutaman vaaleanpunaisen paperikukan, jotta lopputulos olisi enemmänkin vintage-henkinen. Mielestäni tästä tuli aika kiva, eikä kuollut kukkakaan haitannut enää niin paljoa, kun sille sai jotain hyötykäyttöä!

kranssi_tuijan_oksista2

Translation:

I made this wreath using dried up and dead thuja leaves I found at my balcony after the winter. I decided to try to use it as a wreath, so I wouldn’t be so sad of the dead plant. The finished wreath with paper flowers looks pretty and the colours transpires vintage mood.


4 kommenttia

Jouluiset pakettikortit

Nämä muutamat nopeat pakettikortit syntyivät joululahjojen koristukseksi. Lumihiutaleet leikkasin Big Shotilla ja pinnalle sivelin hopeista kimalleliimaa. Lumihiutaleiden keskelle lisäsin yhdet puolihelmet koristeeksi. Tagien alareunan paperisuikaleet on revitty jouluisesta paperilehtiöstä.

joulupakettikortit1

joulupakettikortit2

Translation:

This year I made these simple Christmas tags for presents.


6 kommenttia

Aarrerasia kesämuistoille

Tämä tekemäni aarrerasia oli esittelyssä viime kesän Paperilla-lehdessä. Tähän laatikkoon olen säilönyt kesän muistoja, kuten simpukoita, valokuvia, pieniä ostoksia, pääsylippuja, kuitteja ja muita lappusia. Lisäksi rasian sisässä on pieni kesäteemainen minialbumi, mutta esittelen sen vielä myöhemmin erikseen.

aarrerasia_kesamuistoille1

Muistolaatikon pohjana käytin vanhaa puurasiaa, jonka maalasin kauttaaltaan mustalla liitutaulumaalilla. Liitumaali antoi rasian pinnalle kivan samettisen pinnan. Kuluneen pinnan sain aikaiseksi hankaamalla valkoista liitua rasian mustiin kohtiin ja hieromalla ylimääräiset liidunjäljet pois. Koristeena käytin Basic Greyn Spice Market -sarjan papereita ja nauhoja. Kannessa nuppina on vanha vintage-nappi.

aarrerasia_kesamuistoille2

aarrerasia_kesamuistoille3

aarrerasia_kesamuistoille4

Translation:

This treasure box was featured in last summers Paperilla-magazine. It’s an old wooden box painted with chalkboard paint and smudged with chalkboard to get the worn feel. The box contains memories from summer and a minialbum I will show you later.


19 kommenttia

Paperinen Halloween-kurpitsa vanhasta kirjasta

Halloween lähestyy ja on aika aloittaa Halloween-askartelut. Vaikka en Halloweenia vietäkään, on jotkut kivat teemaan sopivat koristelut pöydällä tai hyllyllä kivoja. Tänään Paperillan blogissa esittelenkin tekemäni Halloween-kurpitsan, joka on tehty vanhasta kirjasta. Alla näytän ohjeet kurpitsan tekoon. Uusi kurpitsa pääsee koristeeksi vanhojen pari vuotta sitten askartelemieni toisenlaisten paperikurpitsojen joukkoon. Juttua vanhoista paperikurpitsoistani löytyy täältä.

halloween_kurpitsa_vanhasta_kirjasta1

halloween_kurpitsa_vanhasta_kirjasta2

tutoriaali_halloween_kurpitsa_vanhasta_kirjasta1

Kurpitsan pohjaksi tarvitset vanhan kirjan. Revi kirjasta kannet irti. Piirrä kurpitsan malli kahtia taitetulle paperille. Jätä kurpitsan alareuna tarpeeksi leveäksi ja täysin suoraksi, jotta kurpitsa pysyy paremmin pöydällä suorassa ja pystyssä.

tutoriaali_halloween_kurpitsa_vanhasta_kirjasta2

Kun olet saanut kurpitsan mallista mieleisesi, leikkaa se irti paperista ja kopioi kuvio kirjan päälle malliksi. Leikkaa mattoveitsellä tai muulla terävällä puukolla kerros kerrokselta sivut irti.

tutoriaali_halloween_kurpitsa_vanhasta_kirjasta3

Kun koko kirja on leikattu, käännä sivut auki ja ympäri ja liimaa kansi keskeltä yhteen.

tutoriaali_halloween_kurpitsa_vanhasta_kirjasta4

Levittele sivuja paremmin auki käsin. Paperilaadusta riippuu miten hyvin sivut asettuvat ja pysyvät viuhkamaisesti auki. Sivujen plärääminen useaan otteeseen auttaa muotoilussa.

tutoriaali_halloween_kurpitsa_vanhasta_kirjasta5

Kurpitsan kantana käytin oikeaa oksanpätkää.

tutoriaali_halloween_kurpitsa_vanhasta_kirjasta6

Kurpitsan päälle laitoin koristukseksi juuttinarua ja Big Shotilla leikattuja paperisia lehtiä. Kultaiset lehdet antavat kurpitsalle kivan kuninkaallisen säväyksen. Lisäsin lehtien päälle myös muutaman tarratimantin.

tutoriaali_halloween_kurpitsa_vanhasta_kirjasta7

Translation:

I made this Halloween paper pumpkin from an old book.


4 kommenttia

Sydäntaulu paperisydämistä

Tämän paperisen sydäntaulun tein Paperilla-lehden tämän vuoden ensimmäiseen numeroon. Tälläinen taulu on helppo ja nopea tehdä ja sopii hyvin vaikkapa hää- tai ystävänpäivälahjaksi. Tässä tarkemmat ohjeet kuvineen taulun tekoon.

Sydäntaulu paperista

Sydäntaulu paperista, tutoriaali vaihe vaiheelta
Taulun pohja on koostettu vanhoista revityistä kirjan sivuista. Liimasin suikaleita pohjaan sinne tänne ja osan myös ylösalaisin, jotta tekstit jäävät pelkäksi taustatekstuuriksi, ja ettei niitä keskity lukemaan liikaa.

Sydäntaulu paperista, tutoriaali vaihe vaiheelta

Himmensin vielä pintaa sivelemällä kerroksen gessoa paperisuikaleiden päälle.

Sydäntaulu paperista, tutoriaali vaihe vaiheelta

Taulun keskellä oleva sydän on koostettu pienemmistä sydämistä, jotka on leikattu Fiskarsin piparisydänleikkurilla. Taulun voi tehdä myös normaaleista sydämistä, jotka voi leikata käsinkin. Käytin sydämissä kolmea erilaista yhteensointuvaa paperia, joissa on valkoinen kääntöpuoli. Sydämet tulevat koholleen, joten valitse paperit sen mukaan, että niiden taustakin saattaa näkyä hiukan.

Sydäntaulu paperista, tutoriaali vaihe vaiheelta

Sydänleikkurilla leikatut sydämet taitoin keskeltä kahtia. Leikkasin valkoisesta kartongista ison sydänmuotin (kooltaan noin 22×19 cm), jonka päälle liimasin sydämet yksi kerrallaan, taitekohdastaan kiinni. Aloitin liimaamisen sydämen reunalta ja etenin kohti keskustaa ja toista reunaa.

Sydäntaulu paperista, tutoriaali vaihe vaiheelta

Sydänten keskelle pursotin koristukset helmipisarakynällä. Efekti on hyvin hienovarainen, mutta antaa sydämiin yhden hauskan yksityiskohdan lisää. Lopuksi liimasin sydämen taulun keskelle kiinni.

Translation:

I made this heart board for Paperilla-magazine, published earlier this year. Above you can see step by step how I made the frame.