cute & cool creations

anskin askarteluja ja elämää


8 kommenttia

Askartelupirtin ostoksia

Viime viikonlopun Askartelupirtin laukut ja ostokset on viimein purettu ja pääsin kuvailemaan tekemäni uudet ostokset. Näiden lisäksi ostin vielä kaikenlaista pientä askartelukirppikseltä ja kursseilta ja arpajaisista lähti mukaan kaikenlaista kivaa. Jätin ne kuitenkin näistä kuvista pois ja keskityn ”virallisiin” ostoksiin. Tämän jälkeen onkin sitten työnä saada kaikki uudet hankinnat mahtumaan askartelulipastoon, joka jo entisestäänkin pursuaa tavaraa.

askartelupirtin_ostokset01

Kreatinasta ostin ihania keväisiä papereita ja kalvoja. Nuo kalvot sopivat tosin kivasti vaikkapa minialbumeiden välisivuiksi. Lisäksi ihania tarrahelmiä ja Wycinankan puukuvioita.

askartelupirtin_ostokset02

Paperellasta ostin muutaman paperin, pikkuruisia tarrakirjaimia ja ihania erikoisia tarratimantteja. Noiden pintatekstuuri toi mulle mieleen kalansuomut. Ihanaa puumaskia olen himoinnut jo pidemmän aikaa, joten ostin sen. Lisäksi ostin yhden pienen kukkaleimasimen ja oksastanssin. Molemmat tulevat olemaan varmasti aika monikäyttöisiä.

askartelupirtin_ostokset03

Paperilohikäärmeestä ostin paperilehtiön art journalia varten, samoin kuin wax mediumia sivujen päällystämiseen. Mix’d Media värejä ja kohopulveria lähti mukaan aimo kasa alennuksien myötä, samoin kuin kiva lintustanssi alesta.

askartelupirtin_ostokset04

Dekorettesta ostin puukuvioita, pari leimasinsettiä ja maskin. Lisäksi pari uutta sävyä Inka Gold -maaleja. Mulla on yksi sävy ennestään, mutta kaipasin myös hopeista väriä ja hieman erilaista kultaa. Varsinkin joulun alla näille tulee olemaan varmasti monenlaista käyttöä.

askartelupirtin_ostokset05

Heinikasta ostin kasan helmitarroja (niitä ei voi koskaan olla liikaa!) ja Anun Putiikeilta Project Life -kitin Instagram-kuville. Olen aiemmin kokeillut Project Lifea, enkä oikein sitten kuitenkaan innostunut siitä. Mutta tämä pienen pieni albumi ja sen söpöt pikkutaskut lippuineen ja lappuineen veivät mun sydämeni heti kun Milla näytti näitä mulle, kiitos Milla! Olen kova Instagrammaaja, joten uskon, että tämä albumi tulee täyttymään, vaikka aiempi PL-projektini vähän tyssäsikin.

Translation:

Some shoppings I did last weekend at Askartelupirtti crafting event.


6 kommenttia

Kädentaitomessujen shoppailuja

Toissaviikonloppuna oli Tampereella Suomen Kädentaitomessut. Vaikka matkaa Kuopiosta messuille kertyykin aika paljon (reilu 8 tuntia bussissa köröttelyä päivän aikana), tuli silti taas lähdettyä katsastamaan messujen antia jo heti perjantaina. Vajaa viisi tuntia vierähti kierrellessä ja ostoksia tehden äidin kanssa. Ostoksia tuli tehtyä tällä kertaa aika maltillisesti.

kadentaitomessut_shoppailuja1

Mukaan lähti lisää mun suosikki korttipohjia, kiva oksaleimasin ja kultaisia tarratimantteja Donnosta. Saarijärven Korttipisteeltä vähän lisää tarratimantteja (niitä ei voi ikinä olla liikaa) ja bambikoriste. Pari puunappia ostin PaaPiilta. Ihanat mustat tekstitarrat on Klemmarikellarista ja jouluiset teippirullat Teippitarhasta.

kadentaitomessut_shoppailuja2

Dekorettesta tuli hamstrattua Wycinankan puukuvioita ihan kunnolla ja tuli sitä ostettua yksi leimasinkin. Tuollainen tiilipohjainen leimasin onkin ollut hankintalistalla pidemmän aikaa ja nyt löysin tuollaisen, jossa kuvio on juuri sopivan pientä.

kadentaitomessut_shoppailuja3

Lisäksi ostin testailtavaksi yhden mosaiikkityön ja ristipistotyöpohjan. Jälkimmäisiä on tullut testailtua aiemminkin, mutta siitä on niin kauan aikaa, että pitänee ensin harjoitella taas taitoja uusiksi. Lisäksi ostin ihanat korvikset Handmade by Heiniltä. Ihan selkeät pikkujoulukorvikset nämä!

Translation:

Some shoppings from Kädentaidot handicraft fair couple of weeks ago.


Jätä kommentti

Muutamia uusia ostoksia

Askartelushoppailut ovat jääneet viime aikoina melko vähäisiksi. Ehkä on tullut keskityttyä enemmän taiteilijatarvikkeisiin. Pari tilausta on kuitenkin kesän aikana tullut tehtyä.

ostoksia_sodalicious

Sodalicious shopista tuli tilattua alennusmyynneistä vähän kaikenlaista. Ihania koristeita, sabluunoita ja papereita. Varsinkin nuo kukkapaperit ovat sellaisia, mitä olin kuolannut jo pitkään, mutta en ollut saanut aikaiseksi tilata.

ostoksia_teippitarha

Teippitarhasta ostin pari uutta rullaa. Näyttävät ehkä tutuille, sillä näitä onkin tullut käytettyä jo useassa viimeaikaisessa askartelussa.

ostoksia_askartelukulma

Paikallisesta Kuopiolaisesta askarteluliikkeestä Askartelukulmasta kävin hakemassa pari uutta vedenkestävää kynää piirtämiseen, mutta mukaan tarttui sitten vähän kaikenlaista muutakin perustarviketta.

Translation:

I haven’t done much crafting supplies shoppings lately. But here’s something I’ve bought. Some MT tapes from Teippitarha, lovely supplies from Sodalicious shop and some pens for drawing and basic stuff from our local crafting store.


4 kommenttia

Ostoksia Askartelupirtistä

Askartelupirtissä lähti kyllä vähän mopo käsistä ostosten suhteen. Huomasin, kun aloin purkaa laukkua ja kuvata näitä ostoksia, että niitähän vaan riitti ja riitti. Yhtenäistä teemaa näistä ostoksista voi kyllä huomata. Mua on selkeästi nyt innostaneet kirkkaat ja pirteät värit, iloiset kuosit ja koristeet sekä ripaus kultaa. Näistä syntyy ihan varmasti kesäisiä leiskoja ja minialbumeita.

ostoksia_askartelupirtista1

Dekorettesta ostin papereita, paljon ihania tarroja ja tarratimantteja. Ostin myös yhden paketillisen Gelatos-värejä, joiden testaamista olen miettinyt jo pidemmän aikaa. Priman Color Bloom -suihkepullovärit olivat tapahtumassa melkoinen hitti ja pitihän minunkin sitten napata yksi pullo mukaan ennenkuin loppuvat kesken!

ostoksia_askartelupirtista2

Kreatinasta ja HobbyRummetista löysin kirjaimia, papereita ja haaraniittejä. Haaraniittejä mulla kuluu paljon ja varastoissa olikin täydentämisen varaa, joten nää osuivat just nappiin.

ostoksia_askartelupirtista3

Bellesiltä ostin vähän papereita, haaraniittejä ja siirtokuvia. Bellesin nettikauppa muuten lopettaa, joten siellä on tarjouksessa tuotteita, kannattaa käydä ostoksilla.

ostoksia_askartelupirtista4

Heinikasta hamstrasin tarjouspapereita ja Inka Gold -värin, jonka ostoa olen myös miettinyt jo pitkään.

ostoksia_askartelupirtista5

Paperellasta ostin pari pientä paperikkoa, siirtokuvia, tekstitarroja ja kasan koristeita.

ostoksia_askartelupirtista6

Teippitarhasta tottakai teippejä. Näköjään vaaleanpunainen kausi menossa, kun näissäkin käsi hamusi ekana noita värejä.

ostoksia_askartelupirtista7

Anun Putiikeilta ostin papereita, pahvikoristeita, tarratimantteja ja haaraniittejä.

Translation:

Did some shopping at Askartelupirtti papercrafting event last weekend! Looks like bright colours and happy patterns speak to me now.


Jätä kommentti

Uusia ostoksia

Askartelut ja blogin päivitys ovat jääneet vähän vähemmälle viime aikoina muiden kiireiden ja sairastelun lomassa. Huoh, miten se flunssa aina tuntuukin iskevän silloin kun on muutenkin stressiä eikä todellakaan aikaa sairastaa? Uusia ostoksia olen kuitenkin ehtinyt hankkimaan ja uudet värikkäät paperit nyt piristävät aina!

askarteluostoksia_paperilohikaarmeesta

Kävin pari viikkoa sitten työmatkalla Tampereella ja ehdin parin tunnin vapaa-aikana piipahtaa Paperilohikäärmeessä ostoksilla. Mukaan lähti aivan ihania Teresa Collinsin papereita (Instagrammiani seurailleet ovatkin jo saattaneet bongata lähikuvaa näistä papereista), timantteja, sabluunoita, chipboard-kuvioita ja yksi minialbumin pohja.

askarteluostoksia_suomalaisesta_kirjakaupasta

Suomalaisen Kirjakaupan askarteluosastoilla on näkynyt viime aikoina paljon uutta kivaa. Löysin paikallisesta liikkeestä nämä kivat kirjaintarrat, napit, timantit ja teipit.

Translation:

My latest shoppings!


6 kommenttia

Askartelutarvikevarastojen täydennystä

Tässä on tullut tehtyä pientä askarteluvarastojen täydennystä. Jota myös shoppailuksi kutsutaan.

skrappaysostoksia

Klemmarikellarista tilailin muutamia papereita, koristeita, kirjaimia, purkillisen multi mediumia ja kaksipuoleista teippiä. Oli pakko ostaa noita Distress Ink -mustetyynyjä minikoossa, kun olivat niin söpöjä ja kivoissa pirteissä väreissä. Nuo pienemmät tyynyt ovat oikein hyvä valinta sellaiselle kuin minä, jolta ei niin kauheasti musteita kulu, mutta olisi kuitenkin kiva, jos olisi sitä värivalikoimaa. Lisäksi ostin kauan haaveilemani Crop-a-dile Big Biten! Sirkkarenkaat ja rei’itykset minialbumeihin pitäisi onnistua nyt paremmin ilman tuskastelua normi-rei’ittimen kanssa.

skrappaysostoksia2

Viikonloppuna kävin Helsingissä ja siellä tuli shoppailtua Sinellissä. Mukaan tarttui papereita, tarroja, tarratimantteja, journaling-lappusia ja yksi kynä.

taiteilutarvikkeita_skrappaykseen

Sitten kävin myös Temperassa, jossa vierähtikin sitten reilusti aikaa kaikenlaisia maaleja ja kyniä ja niiden eri värivaihtoehtoja tutkiskellen. Ihana paikka! Ostin tarjouksesta tekstuuripastaa ja lajitelman kyniä penaaleineen. Lisäksi muutamia Ecoline-värejä (oli kyllä vaikeuksia valita värejä, kun olisi tehnyt mieli ostaa kaikki), klipsuttimia, paperia ja pari vesiliukoista vahaliitua testiin.

Mitäs te olette ostaneet viime aikoina?

Translation:

I’ve done some shopping! What have you bought lately?


2 kommenttia

Ihania papereita ja värejä

Mulla vierähti viime vuoden puolella askartelutarvikkeiden ostolakko pidemmäksi kuin olikaan tarkoitus. Tampereen Kädentaitomessujen ja messushoppailujen jälkeen pistin vielä tilausta Paperinauhaan menemään. Klikkailin ostoskoriin mahdollisimman inspiroivia ja värikkäitä tuotteita. Tarvikkeita, mitkä inpiroivat juuri nyt, trendikkyydestä tai käyttömahdollisuuksista viis! Söpöjä koristeita ja iso kasa paperia. Ja mitä kävikään? Askarteluinto iski heti ja tarvikkeista on jo kulutettu aimo kasa! Ehkäpä olisi siis aika jo seuraavalle tilaukselle? ;)

paperiostoksia1

paperiostoksia2

paperiostoksia3

Translation:

At November, I bought lots of lovely crafting supplies. Cute decorations and a giant pile of paper. And what happened? I was so inspired right away that many of these I’ve already used. Perhaps it is time for the next order? ;)