Viikonloppuna oli Intohimona Skräppäys -tapahtuma Helsingissä. Suuntasin paikalle jo perjantaina, joten askartelun huumaa oli tällä kertaa jopa kolmen päivän verran. Rankkoja reissujahan nämä ovat pitkästä matkasta reissaaville (varsinkin jos osallistuu vielä monelle kurssille, haluaa ehtiä koluamaan myyntipöydät ennenkuin ne on ostettu tyhjiksi, jutella ihan kaikkien tuttujen kanssa ja pitäisi ehtiä syödäkin jossakin välissä!), mutta kertakaikkiaan kyllä kaiken sen arvoista. Oli ihanaa tavata taas vanhoja blogituttuja, tavata uusia tuttavuuksia ja inspiroitua hyvässä seurassa! Ihanaa kun tälläisiä tapahtumia järjestetään, kiitos siitä!
Mä olin varannut pöytäpaikan lauantaille ja sunnuntaille, mutta osallistuin myös neljään workshoppiin, joten askareluille pöydän ääressä ei itseasiassa jäänyt kuitenkaan paljoa aikaa. Aloittelin kyllä kuitenkin yhtä leiskaa ja sain sen noin puoliksi valmiiksi, minkä lasken kyllä aika saavutukseksi! Ostoksia tuli tehtyä paljon, mutta ihme kyllä budjetin rajoissa. Ostokset esittelen vielä tarkemmin myöhemmin. Matkalaukun kiinnisaaminen lähtiessä teki kyllä tiukkaa, mutta syytän workshoppien liian runsaita materiaalipaketteja tästä ongelmasta! On se rankkaa, kun saa liikaa tavaraa mukaansa. ;D
Porukkaa oli paljon, mutta tilaa riitti, sillä väki oli kuitenkin jakautunut ison salin lisäksi workshoppeihin. Tässä postauksessa on sekaisin kuvia sekä lauantailta, että sunnuntailta. Workshopeista mulla on myös paljon kuvia, mutta esittelen ne myöhemmin, kun multa on tulossa vielä erillinen postaus kursseista!
Tapahtuma oli Kokoushotelli Rantapuistossa, joka oli tosi kivannäköinen paikka. Hotellin ikkunasta aukeni sen verran upeat maisemat, että lauantai-aamuna ennen ovien aukeamista oli pakko käydä rannalla kuvailemassa muutamat maisemakuvat. Se vartti riittikin sitten ulkoilua koko viikonlopulle, loppuaika vietettiin tiukasti sisätiloissa, upeista säistä huolimatta. :D
Translation:
This weekend was Intohimona Skräppäys / Passionate about Scrapbooking -event at Helsinki, Finland. Three days of scrapbooking, shopping, talking to blog friends and enjoying the workshops. It was so much fun! Here are photos from the main hall, the shops and the hotel. I also took part in four workshops and I’ll post about them later. Also I’ll show you my shoppings.
22.4.2013 18.14
Oli kyllä upea viikonloppu. Nyt toimiin toteamus: väsynyt, mutta onnellinen. Loppujen lopuksi minulle jää fiilis viikonloputa, että harmi etten osallistunut useampaan workshopiin…. varsinkaan siihen lauantain Sodaliciouksen tyttöjen. Mutta aina ei voi saada kaikkea. UPeaa purettavaa on, töiden loppuun saattamista jne….
23.4.2013 21.46
Oli kyllä kertakaikkiaan mahtava viikonloppu & oli kivaa tavata! :) Ei kyllä kaduttanut, että osallistui niin moneen workshoppiin, vaikka se veikin sitten aikaa muulta askartelulta ja ihmisten kanssa höpöttelyltä. On kyllä taas pää niin täynnä ideoita ja inspiraatiota! :)
22.4.2013 18.53
Oi jospa oisin saanut olla mukana! Hienoa, kun kuvia saa kuitenkin nähdä.
Olen yrittänyt metsästää tietoa Vuoden Skräppääjästä, se kun vielä selviäisi, niin kaikki hyvin.
23.4.2013 21.48
Ensi vuonna uudestaan ja sitten eikun menoon mukaan! Vuoden skräppääjä-kisan voitti Tinksitiina. Minä voitin netin yleisöäänestyksen ennakkotöistä :)
22.4.2013 20.50
oli kiva Anski tavata livenä!!
hyviä kuvia varsinkin noi ulkokuvat!!
23.4.2013 21.49
Oli huippua tavata viimeinkin ihan livenä! <3 Vaikka tuntuikin ihan kuin oltais jo nähty ennenkin :)
23.4.2013 22.27
niin muuten tuntu! :)
22.4.2013 23.05
It was nice to see you again! Until next time!
23.4.2013 21.49
Yes it was so great to see again! Waiting for the next time! :)
23.4.2013 7.09
Kiitos mukavasta seurasta ja oli hauska tavata ensi kertaa :) Monesti olen täällä vieraillut, nyt oli kiva saada livenä nähdä tämänkin ihanan blogin kasvot :) Viikonloppu oli ihana ja antoisa – ääni tosin jäi Vuosaareen ja muhkea flunssa tuli kotiin tulijaisiksi, jota nyt parannellaan muutama päivä potilaana… Mutta minuuttiakaan en vaihtaisi pois :)
23.4.2013 21.51
Kiitos seurasta ja oli kivaa tavata! Aika moni taisi tulla kipeäksi viikonloppuna! Liian kivaa ollut selkeästi, niin pitää tasapaino säilyttää! ;D Mullakin oli kurkku kipeänä, mutta onneksi se lähti pois. Oli kyllä niin kivaa, ensi vuonna uudestaan!
23.4.2013 8.14
Pahus kun en saanut itseäni paikalle tänäkään vuonna… :/ Noh. Ens vuonna täytyy yrittää pysyä kovana, eikä suostua lähtemään mihinkään muualle kuin skräppäämään. ;)
23.4.2013 21.52
Ehdottomasti ensi vuonna mukaan!! Vuoden kohokohta! :D
23.4.2013 10.51
Hieno kooste! Oli tosi kiva tavata :)
23.4.2013 21.53
Kiitos! Toinen osa tulossa kunhan ehdin! Ja oli kiva tavata!! :)
23.4.2013 18.08
Ihana viikonloppu varmasti takana, harmi etten itse ole vielä kertaakaan ehtinyt mukaan. Paljon tuttuja kuvissa ja vautsi mitkä ostosmahdollisuudet. Olipas muuten kaunis tuo kirjasesi.
23.4.2013 21.53
Kiitos :) Ja hei, ensi vuonna eikun mukaan!
23.4.2013 19.21
Oli mukava tavata ja jutskata.
23.4.2013 21.56
Niin oli tosi kivaa tavata, kiitokset seurasta! :)