cute & cool creations

anskin askarteluja ja elämää


10 kommenttia

Päivän harmaat ja sekalaista rönsyilyä

Onpa ollut kiva ja aurinkoinen viikonloppu! Pitkästä aikaa otin asukuviakin tänne. Ihanaa, kun on ollut vähän lauhempaa, ettei ole tarvinnut käyttää koko ajan vain pelkkiä toppahousuja! Meillä oli työpaikalla lämmitys rikki tuossa pitkän aikaa, joten sisälläkin sai istua jatkuvasti toppahousut jalassa, kaksi pitkähihaista päällä, plus sormikkaat ja hatut siihen päälle ja silti sai täristä kylmästä. Mekkojen käyttäminen tuntuukin nyt aika luksukselta. Korkkareitakaan en ole pitkään aikaan saanut käytettyä, kun rikoin polveni tuossa tammikuun alussa. Ilmeisesti tuli liikaa urheiltua. Sen siitä sai kun aloitti liian urheilullisesti uuden vuoden, ei tämmöisen nörtin polvet ole tuollaiseen tottuneet näköjään, haha!

Varsin harmaa asu oli näköjään valikoitunut päälle. Harmaa mekko, harmaa neule, harmaa myssy… Mutta toisaalta näin harmaiden värien keskeltä tukka erottuu kivasti kirkkaampana väripilkkuna. Takki oli kyllä musta, mutta sitä en jaksanut kuvata. Tuota villatakkiakaan en koko aikaa käyttänyt, sisällä tarkeni ilmankin. Vähän kyllä sai pitkiä ja ”ootko ihan hullu!” -katseita ohikulkijoilta hyppiessä kaupungin keskustassa lyhythihainen mekko päällä kuvia ottaessa. Mua alkoi naurattaa, sillä pari ilmettä oli ihan ilmiselvää kopiota Communityn Troyn kauhistununeesta katseesta. :D Ja jos tää ei sano teille mitään, eli ette ole katsoneet Communitya, niin kannattaa, ihan mahtava sarja! Jokainen jakso on ihan hillitön ja entistä överimpi. Vähän niinkuin Big Bang Theory tai Kolmas kivi auringosta huumoriltaan, mutta vie hommat ihan uudelle asteelle.

Kuvat on otettu Kuopion luonnontieteellisen museon edessä, joka on minusta yksi kaupungin hienoimmista rakennuksista. Kannattaa kyllä käydä tuolla jos vain on mahdollisuus. Varsinkin tuolla oleva aidonkokoinen mammutti on upea näky. Mammutti on erikseen omassa huoneessaan, jossa on tunnelmavalaistukset, musiikki ja kaikki. Varsin upea kokemus siis, jota on vaikea kuvailla ennen kuin itse käy paikan päällä ihmettelemässä. Itse on tullut käytyä museossa vain pari kertaa Kuopiossa asuessani, joten olisi varmaan itselläkin korkea aika taas käväistä tuolla uudestaan.

Lisbeth Dahlin ihanat korvikset bongasin täältä ihan Kuopiosta yhdestä pikkukaupasta. Muitakin ihania korviksia ja koruja olisi ollut samaiselta merkiltä, mutta hillitsin kuitenkin itseni ja otin vain korvikset. Nuo ovat kyllä ihanat, mutta aika painavat, joten kovin pitkää päivää noita ei kyllä harmi vaan jaksa pitää.

Huulissa on muuten Mschicin nude-huulipunaa sävyltään Angel beige. Voitin syksyllä Lovely Lenore’sin blogiarvonnasta kolme huulipunaa ja tämä on yksi niistä, mitä valitsin. Yleensä käytän aika värikkäitä huulipunia, mutta tämä nuden sävy oli tosi kiva! Hyvin harvoin käytän mitään muuta silmämeikkiä kuin ripsiväriä, niin senkin edestä ja takia tulee sitten käytettyä värikkäitä huulipunia, joten niitä mulla kuluukin ja paljon.

Asun tiedot: mekko Anttila / neuletakki Seppälä / kengät Gino Ventori / myssy H&M / kaulakoru en muista mistä / korvikset Lisbeth Dahl

Translation: After a long time, here’s outfit of the day! It’s finally a little bit warmer in here, so it’s possible to take quick outfit-photos outside. Even though I got some ”are you crazy?!” -looks when taking of my jacket (didn’t take a photo of the jacket by the way). Those looks reminded me of Troy’s horrified expression from Community. If you haven’t seen the series, you really should, it’s sooo funny! These photos are taken in front of Kuopio natural history museum. I think it’s one of the prettiest buildings in the city. Earrings are by Lisbeth Dahl and lipstick is nude lipstick by Mschic, shade is Angel beige.


6 kommenttia

Keltaista, oranssia, ruskeaa

Taidan olla vähän blogihullu. Tällä hetkellä mun google readerin mukaan mulla on 285 eri blogia subscribettuna. On askartelublogeja, ruokablogeja, valokuvausblogeja, pelijuttuja, muutamia julkisuuden henkilöitä, muoti- ja lifestylebloggareita ja kaikkea muuta mahdollista. Paljon ulkomaalaisia, osa jopa kielillä joita en ymmärrä, mutta ihastelen kauniit kuvat.

Silti etsin jatkuvasti uutta luettavaa. Pidän persoonallisista kirjoittajista ja tyypeistä. Esimerkiksi mitä erikoisemmat harrastukset, sitä enemmän mun kiinnostus herää ja innostun. Mun listalla on tällä hetkellä esim. boheemeja elämäntapataiteilijoita, intiaanireservaatissa asuvia, baarimikkoja, pikkuputiikkien omistajia, partiotyttöjä, vintage-harrastelijoita, ruokia ammatikseen valokuvaavia, piirtäjiä, erikoisten tavaroiden keräilijöitä, leffa-arvostelijoita, koruntekijöitä, maskeeraajia, burleski-taiteilijoita, yhdessä blogia pitäviä pariskuntia, perheenäitejä, tatuoijia, ompelijoita, koira-hulluja jne jne. Muotiblogeistakin luen useita sellaisia, joiden tyyli ei ole lähelläkään omaani, mutta persoona kiehtoo. Tuolla linkit-sivulla oleva lista ei ole todellakaan ajan tasalla oleva ja onkin painottunut lähinnä askartelublogeihin, vaikka luenkin paljon muutakin maan ja taivaan väliltä. Siitä päästäänkin kysymykseen, eli olisiko sinulla minulle jotain suositeltavaa luettavaksi? Omaa blogia saa mainostaa myöskin, jos arvelet että voisin tykätä siitä!

Nämä asukuvat on useamman viikon takaa, kun vielä oli aurinkoisempaa ja lämpimämpää. Nyt alkaa olla jo liian pimeää kuvien ottamiseen. Ihan huokailuttaa kun katsoo miten aurinko on näiden kuvien aikaan vielä paistanut. Pitää vaan tsempata, että jaksaa näiden vuoden pimeimpien viikkojen ohi! Lunta voisi jo tulla, jotta vähän olisi ulkona valoisampaa.

Tukankin väri on vaihtunut sitten näiden kuvien. ”Aidon gingerin” väristä tahtoisin, (tää ois aivan täydellinen) mutta aina kaikkien värjäysyritysten jälkeen päädyn parissa viikossa väkisin takaisin blondiksi. Ja tuntuu, että vaalenee vaan entisestään. Nyt on testattu taas uutta väriä ja pidetään peukut pystyssä, että tällä kertaa se pysyy. Jos ei, niin kai se on parturiin mentävä.

Asun tiedot: neule Vero Moda / hame kirppis / sukkahousut Seppälä / huivi Egyptistä / kengät Sokos / korut ei muistikuvaa mistä

At the moment my Google Reader says that I’ve subscribed to 285 blogs. Still I’m looking for new ones! Do you have any recommendations? I like personal styles and the ”weirder” the better!


3 kommenttia

Nosteessa

Se ois viikko sitten jo yli puolenvälin! Tuntuu, että aika ihan lentää. Uusia juttuja tulee vastaan, uusia tyyppejä, uusia haasteita ja paljon paljon mahtavia uusia projekteja. Niin graafista suunnittelua, design tiimeilyä, tapahtumia kuin peliraidejakin nettiystävien kera. Pimenevistä keleistä huolimatta virtaa riittää ja välillä ihan itseänikin pyörryttää miten paljon sitä tulee touhuttua ja tehtyä. Rakastan sitä, kun on monta rautaa tulessa ja suorastaan puhkun intoa täällä, kun saan suunnitella juttuja ja oppia uusia asioita. Oon kuin kala vedessä ja nautin siitä. Kuulostaa aika mahtipontiselta, mutta todellakin tämä fiilis on aika sanoinkuvaamaton. Mutta kun se inspiraation pyörre iskee, niin siitähän on nautittava! :)

Ohops, asukuviin ei nyt päässyt takki yhteenkään kuvaan näköjään mukaan, mutta se oli se sama musta kuin edellisissäkin kuvissa. Lila huivi ja myssy on mun luottokombo. Niistä mut tunnistaa aina kaupungilla viipottamassa. Tätä hametta tulee käytettyä vain päivinä jolloin ei taatusti tuule. On nimittäin sen verran lyhyt ja kevyt, että on aika riskialtis, heh. Kotihameen virassahan tuo lähinnä onkin ollut. Kivana yksityiskohtana tuossa on muuten noita hopeisia raitoja.

Nämä kengät ovat aika näppärät käännettävine varsineen. Eli niitä voi käyttää näin, että karvavuori on esillä tai sitten pidempinä saappaina suoristettuna. Kuten näissä kuvissa näkyy.

Googlen mukaan nosteessa (viitaten tohon otsikkoon) on tällä hetkellä myös mm. suomalainen peliteollisuus, venäläispuolue Latviassa, Lahden eteläinen ohitie, suomalaiset perinnehoidot ja Helsingin pörssi! Jep. Mä tykkään googletella sanoja. Ja kaikkea mahdollista muutakin omituista. Välillä teen sitä vahingossakin. Tulee opittua muuten ihme asioita! :D

Asun tiedot: neuletakki Seppälä / hame Lindex / kengät Sokos / myssy Sokos / huivi Egyptistä / korvikset Pariisista

Time flies and my weeks are full of inspiring things like new people, design team things, graphic design projects, and online-gaming!


6 kommenttia

Niin syksyistä

Vielä pitää nauttia syksyn väripilkahduksista niin pitkään kuin vain on mahdollista. Samoin käyttää (lyhyitä) hameita niin pitkään kuin vain tarkenee!

Musta on hauskaa yhdistellä erityylisiä vaatekappaleita keskenään. Poikien osastolta löytynyt metallihenkinen t-paita käy just hyvin hempeähkön, pitsihelmaisen ja ehkä vähän virallisentuntuisen ruutuhameen kanssa. Muuten harmaaseen asuun piti saada pikkaisen piristystä keltaisista korviksista. Ja kaulahuivista.

Kaulahuivi on yksi mun rakkaimmista. Ja kyllä sen eteen tulikin tehtyä töitä! Ostin nimittäin tämän ja muutaman muun samantyylisen huivin Egyptistä Kairon valtavalta Khan el-Khalilin basaarialueelta. Siellä paikassa nimittäin sai ihan huolella viettää aikaa tinkiessä! Kuten Egyptissä ylipäätänsä. Ilman pitkää puimista on ihan turha yrittää turistina ostaa mitään, ellei halua maksaa ostoksistaan tähtitieteellisiä summia. Pitkän tinkaamisen ja jopa kaupasta uloskävelyn jälkeen hintaa oli huiveilla vieläkin aika paljon, ainakin verrattuna Suomen hintoihin. Päätin sitten kuitenkin ottaa huivit, koska muuten tuntui että olisi mennyt puolet ajasta ”hukkaan”, koska meillä ei ollut kuin pari tuntia aikaa viettää basaareilla. Onneksi kuitenkin ostin ne, koska kaikki nuo huivit ovat olleet ahkerassa käytössä ja ovat ihan tosi hyvälaatuisia!

Asun tiedot: takki H&M / hame kirppikseltä / paita H&M / sukkahousut Seppälä / huivi Egyptistä / myssy H&M / kengät Tamaris – Sokos / korvikset en muista mistä

Have to enjoy the colours of autumn as long as possible! And wear (short) skirts as long as it’s not too cold! The scarf is one of my favourites. I bought it from Egypt, Cairo’s bazaar area Khan el-Khalili. I really had to work for it! I mean the bargaining in there takes ages! I almost didn’t buy this one and few other similar scarves, but I’m glad that I did, because these are really good quality and I just love them!


5 kommenttia

Väripohdintoja

Joskus värit kulkevat niin käsi kädessä kaikessa. Esimerkiksi tätä asua tuli käytettyä samoihin aikoihin viime viikolla, kun askartelin tätä kirjaa. Samoina päivinä tekee mieli valita vihreätä paprua korttiin ja vihreää myssyä päähän. Varmaan tässä asussakin olisi jotakin oranssia mukana, mikäli omistaisin oransseja vaatteita. Joskus värivalinnat menee ihan alitajuisesti ja joskus tarkoituksella. Esimerkiksi jotain räväkkää keltaista tulee usein valittua siksi, että tarvitsee piristystä päivään. Ja usein se toimiikin. Köyhän miehen väriterapiaa?

Joskus pitää saada päälle päästä varpaisiin vihreää. Silläkin uhalla että sataa ja tuulee niin että hameenhelmat ovat korvissa. Toisaalta olen kyllä aika värikäs ja fiilispohjalta pukeutuja, joten ehkä olen vain yksin näiden väriajatusteni kanssa? Vai miten asia toimii vaikkapa pääasiassa mustaan pukeutuvien tapauksessa? Tai jos työpaikalla vaaditaan tietynlaista pukeutumista, niin mitä värejä silloin tulee valittua. Itse kun on graafikko niin omassa tapauksessa varmaan se luova hulluus varmaan sallittaneen myös pukeutumisessa. :P

Ihana ihana bambikoru on Lauranalta saatu lahja. Koru on A Box For My Treasuren ja heidän Etsykauppaansa pääsee tästä. Kyllä kyllä, kannattaa klikata sinne heidän nettikauppaansa, itsekin jumituin sinne juuri huokailemaan, kun tuon linkin hain tähän! :D

Asun tiedot: mekko ellos / neuletakki kirppis / vyö Kreetalta / kengät vanhat, merkki kulunut pois / myssy Sokos / laukku Jouni Exclusive / sukkahousut Seppälä / kaulakoru A Box For My Treasure / rannekoru omatekemä

stadi_scrap

Ainiin, ja viikonloppuna on Helsingin Meilahdessa Suskin järkkäämä Stadi Scrap osa 5, eli ilmainen skräppäilypäivä kivassa seurassa! Tapahtuma on lauantaina kello 10-19 ja lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Suskin blogista. Itse en pääse tällä kertaa paikalle, mutta toivottavasti sitten seuraavilla kerroilla, jotka ovat 5.11.2011 ja 3.12.2011. :)

Sometimes colours go hand in hand in everything. For example I was wearing this outfit last week, at the same time I was making this album. I think I would have picked something orange to wear too, if I had anything orange in my wardrobe. On the same day you pick green paper for your card and green hat for your head. Sometimes it’s subconscious and sometimes it’s on purpose. Like during the days you wear something bright yellow to cheer yourself up. Cheap colour therapy? The lovely deer necklace by A Box For My Treasure, I got from my friend Laurana. There’s a lot of lovely handmade jewelry at their Etsy, you should take a look.


Jätä kommentti

Syyskuun viimeisiä

Ohoh, niin se syyskuukin mennä vilahti ohi. Tuntuu, että aika vilistää nykyään hurjan nopeasti! Tällä viikolla on riittänyt touhuttavaa. On tullut juhlittua jopa kahtia synttäreitä, tullut tehtyä kortteja, nähty serkkua kahvitteluiden merkeissä ja nähty myös paria kivaa koiraa ja tavattu myös yksi maailman suloisin kiinanharjakoiranpentukin! (Ja shhh, ostettua WoWiin lisää peliaikaa ja leveelattua warlock levelille 85.)

Tässä asua alkuviikolta. Mun mielestä violetti on jotenkin ihan syksyväri joten tämä mekkokin on jotenkin ihan syksyinen. Tässä tosin on aika paksu vuori, joten kesällä tuppaa olemaan liian kuuma. Joten syksymekko senkin takia! Helma on ihanan muhkea. Sen muhkeuden näkee paremmin vasta sivuprofiilikuvasta. Tietysti tuonne alle voisi ostaa jonkun tyllialushameenkin, että se olisi entistä muhkumpi. Kaulassa roikkuu ihanat ”karkki”helmet, joista olenkin näyttänyt jo aiemmin parempaa kuvaa täällä.

Asun tiedot: mekko Seppälä / kengät Andiamo / myssy Sokos / kaulakoru Promod (Pariisista) / laukku Jouni Exclusive / toppi Anttila / neuletakki H&M / sukkahousut Seppälä

So September is already over! It seems that time is flying so fast nowadays! This outfit is from earlier this week. In my mind, I affiliate purple with autumn. So this dress is autumn dress! It also has warm lining, so it’s too hot to wear in the summertime, so it’s good for autumn. I love the voluminous skirt this dress has!


Jätä kommentti

Punertavien lehtien seassa

Olen kytistellyt tuota parkkipaikan lehtiköynnösseinää koko loppukesän, että milloin se alkaa punertaa. Viime syksynä siinä ainakin oli upeat värit ja harmitti, kun se jäi sitten kuvaamatta. Kesällä olenkin siitä jo useasti kuvia näpsinyt ja miettinyt, että sopisihan tuo kivasti taustaksi myös asukuville.

En ole nyt viime aikoina jaksanut kuvailla mitään asuja, plus kun olen liikkunut about samoissa vaatteissa koko ajan. Kuulostaa varmaan pahalle, mutta se on just hyvä juttu, kun käytössä on ollut vaan niitä pelkkiä kivoja vaatteita. Olen nimittäin vienyt tässä kesällä kirppikselle ja kierrätykseen suurimman osan mun vaatteista. Ja niitä oli paaaljon. Ei se ihme, jos kaapista ei ikinä tuntunut löytyvän mitään päällepantavaa, kun ei siellä oikeasti ollut mitään. Sen siitä saa kun säilyttää samoja kamoja kymmenen vuotta, roudaa jatkuvasti kirppikseltä uutta tilalle eikä ikinä heitä mitään menemään… Mutta ai että olen iloinen nyt! Olisi tuolla vielä kasa semmoisia juttuja, joista mietin, onko niille käyttöä, mutta vielä en ole raaskinut heittää niitä pois. Huh, tämähän alkaa kuulostaa jo kuin jollekin himohamstraajan tunnustuksille. :D Onko kellään muilla samanlaisia ongelmia?

Tää mekko on vissiin oikeasti tunika, mutta tää on vähän liian iso mulle niin olen sitten käyttänyt tätä mekkona. Postimyynnistä löytyi aikoinaan neljällä eurolla, niin en sitten jaksanut lähteä tuota enää palauttelemaan. Kaulassa roikkuu kaksi korua samaan aikaan. Jo aiemmin näyttämäni pupukoru ja toinen muistaakseni KappAhlin koru jostain reilun vuoden takaa. Ja niin, uusi hattu päässä tottakai, se on niin ihanin!

Asun tiedot: mekko JSFN Catalog outletista / sukkahousut Seppälä / kengät Andiamo / laukku Jouni Exclusive / hattu kippikseltä / kaulakorut Seppälä ja KappAhl

I’ve been watching this vinewall on our parking lot for a while to see when the leaves begin to change to autumn colours. Last autumn it had so lovely colours and I forgot to photograph it. This time I’m not gonna miss it! Also, I thought that it would make a great background for outfit photos. I haven’t taken lot of outfit photos lately, cause I’ve been wearing mostly the same clothes (that I love) everyday. I sold most of my clothes at the flea market and donated away. I’ve been hoarding some of them for way too long and I never wore them. Feel so much better now! This dress is actually a tunic, but it’s long enough for me to wear as a dress. The hat is new and thrifted. I love love love it!