cute & cool creations

anskin askarteluja ja elämää

Harrastuksena kalastus

2 kommenttia

Tänään ajattelin kertoa hiukan kalastusharrastuksestani ja vinkkejä harrastukseen näin tuoreen harrastajan näkökulmasta. Kalastuksen aloittaminen voi vaikuttaa hankalalta ja kalliilta, mutta oikeastaan alkuun pääsee jo perusvälineiden hankinnalla, joihin ei ole pakko sijoittaa suuria summia.

harrastuksena_kalastus9

Kalastamista voi harrastaa onkimalla, pilkkimällä tai vieheellä. Tarvittavat välineet riippuvat kalastustavasta. Mato-ongintaa ja pilkkimistäkin tulee silloin tällöin harrastettua, mutta niissä olen käyttänyt aina lainavälineitä. Perhokalastus on taas kokonaan oma lajinsa, johon en ole perehtynyt. Itse harrastan siis pääasiassa virvelöintiä ja uistelua, joten kerron tarkemmin vain niistä.

harrastuksena_kalastus2Luvat ja säädökset

Onkimiseen ja pilkkimiseen ei tarvita kalastuslupaa tai -hoitomaksua. Muuhun kalastukseen tarvitsee maksaa kalastuksenhoitomaksu sekä läänikohtainen kalastuslupa viehekalastukseen. Lupia voi ostaa lyhyemmällekin ajalle, mutta esim. koko vuoden maksut vuonna 2014 ovat 24 + 31 euroa. Luvat saa ostettua maa- ja metsätalousministeriön sivuilta. Luvat on muistettava ottaa myös mukaan kun lähtee kalaan. Lupien lisäksi pitää ottaa huomioon, että ei kalasta kieltoalueilla. Lisätietoja alueista on täällä. Lisäksi on otettava huomioon arvokalojen alamitta, eli sitä pienemmät kalat on päästettävä takaisin veteen. Oman järjen käyttö on myös sallittua, kaikkea saalista ei ole pakko ottaa mukaan, vaikka voisikin.

harrastuksena_kalastus1

harrastuksena_kalastus3Tarvikkeet

Virvelöintiin tarvitaan kela, vapa, siimaa, peruke ja uistimia. Lisäksi haavi kalan nostamiseen vedestä ja pihdit uistimen irrottamiseen kalan suusta. Myös pelastusliivit, jos aikoo kalastaa veneestä. Monet liikkeet myyvät valmiita paketteja, joissa on kela, vapa ja siima valmiina pakettina. Nyt syksyllä kauden loppuessa kannattaakin seurata tarjouksia, kun viimeisiä välineitä voi saada todella halvalla. Keloissa vaihtoehtoina on umpikela ja avokela. Avokelalla heittely vaatii hiukan enemmän tekniikkaa, mutta siiman setviminen on taas helpompaa. Itselläni on käytössä avokela ja olen tykännyt siitä. Alkukankeuden jälkeen se on minusta näppärämpi käyttää.

harrastuksena_kalastus7Uistimet

Uistimia on monia erilaisia ja niissä tyyli, miten niitä kannattaa kelata, vaihtelee. Aluksi kannattaa kokeilla perinteisiä vaappuja ja lusikoita, joissa ei uittotyylillä tarvitse kummemmin kikkailla ja voi keskittyä heittämisen opetteluun. Uistinta valitessa pitää tietenkin ottaa huomioon minkälaista kalaa on pyydystämässä, mutta se ei kuitenkaan ole niin tarkkaa sisävesillä peruskalastuksessa. Toiset vannovat yhdenlaisen uistimen nimeen ja toiset toisenlaisen ja se on aika makuasia, minkälaisesta itse tykkää. Itse olen saanut kalaa uistimilla (esim. yksi sellainen pinkki, timanttinen ja oikein tyttömäinen), mistä on muut sanoneet, ettei sillä taatusti saa mitään. Uistimen valinta on ehkä vähän taikauskostakin kiinni. Jos jostakin uistimesta tulee tunne, että tällä tulee saalista, niin go for it! Itse ostin kesällä yhden uistimen, josta oli ”hyvä fiilis” ja sen jälkeen sillä sainkin elämäni isoimmat saaliit. Yksiä tunnetuimpia lusikkauistimia ovat esim. Kuusamon Uistimen Professor ja Räsänen, joista varsinkin jälkimmäisiä olen käyttänyt ahkerasti. Voin suositella, että ovat toimivia ja laadukkaita. Mutta uistimista riittäisi asiaa liikaakin, joten ei tällä kertaa niistä enempää.

harrastuksena_kalastus6

harrastuksena_kalastus5Miksi kalastan

Itse innostuin kalastuksesta pikkuhiljaa. Avokin puolella on ahkeria kalastajia, joten itse lähdin kalastusreissuille mukaan nauttimaan maisemista ja valokuvailemaan. Sitten päätin itsekin kokeilla ja innostuinkin hommasta. Testasin ensin lainavälineillä, ennenkuin hankin oman virvelin. Uistimia on tullut hankittua jo paljon. Niitä ei oikeastaan edes tarvitsisi niin paljoa (toki niitä hukkuu jne) mutta nätit ja värikkäät uistimet vaan houkuttelevat ostamaan! Käymme yleensä kalassa veneellä. Samalla on kiva ihastella maisemia ja hyvän kalapaikan etsiminen on aina hauskaa. Virvelöinnissä on oma jännityksensä, että milloin kala nappaa. Vaapuilla uistelemalla (eli vetämällä vaappua veneen perässä) on tänä vuonna tullut melkeinpä yhtä paljon kalaa, mutta minusta siinä ei vain ole sellaista samanlaista tunnelmaa kuin heittelyssä. Pääasiallinen saalis täälläpäin on hauki, sekä ahvenet ja särjet. Pienet hauet päästämme menemään ja isot savustamme.

harrastuksena_kalastus4

Kalastamisessa on mukavaa rento tunnelma, kuitenkin höystettynä pienellä jännityksellä. Saa puuhailla ja rauhoittua luonnossa. Se on aika meditatiivista. Aika vesillä hurahtaa kuin siivillä. Ja onhan se saaliin saaminen tietenkin hienoa!

harrastuksena_kalastus8

Translation:

One of my hobbies is fishing.

2 thoughts on “Harrastuksena kalastus

  1. Ei sillä, että alkaisin kalastella sen enempää, mutta tämä oli kivaa luettavaa. Luonnossa liikkuminen, oli se sitten kalastusta, kätköilyä tai vaikka vain patikointia, on aina rentouttavaa.

    • Joo niin on! Musta kans on kiva lukea, miksi ihmiset harrastaa jotain juttua, vaikka itseä ei se harrastuksena kiinnostaisikaan välttämättä. Se vähän niinkuin innoitti kirjoittamaan tän jutun, ehkä kirjoittelen muistakin harrastuksista. :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s