cute & cool creations

anskin askarteluja ja elämää

Kesää metsässä

7 kommenttia

Mihin nämä viikot oikein vierähtää, en voi uskoa miten nopeasti tämä kesä on jo kulunut. Mun kesän to do -listalla on vielä vaikka mitä tekemättömiä juttuja! Syytän kyllä huonoja säitä, koska esim. piknikillä käynti sateella ja ukkosella ei ole ihan se, mitä mulla oli mielessä. Ja moni muukin listan jutuista vaatisi hyvää säätä. Koska sehän on se kesän idea, että voi viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkona, vai mitä?

Toki sitä voisi muutakin tehdä, mutta yleensä se vaatisi enemmän rahan kuluttamista, mikä ei ole sitten niin hyvä juttu. Mutta tekemistä on silti riittänyt, on ollut tupari- ja synttärikahvitteluita, terassilla istuskelua ja ulkona syömässä käyntiä ja askarteluiltamia ystävien kesken. Musta on ihanaa touhuta ja tehdä erilaisia juttuja. Muutenkin musta on kivaa, että saa päivässä paljon aikaiseksi, muuten tuntuu että päivä menee ihan hukkaan. Nyt onkin tekemistä riittänyt uuden kämpän laittamisessa ja sisustamisessa. Paljon on tullut uusia hankintoja tehtyä ja nyt olisi sitten suunnilleen kaikki valmista.

En ole oikeastaan ikinä harrastanut ns. sisustusta sen isommassa merkityksessä, eli huonekalut ovat suurimmalta osin olleet vanhoja muilta saatuja ja mitä olen hankkinut, ovat olleet halvinta mahdollista, joten tämä on ollut aika kivaa vaihtelua. Onneksi meillä poikaystävän kanssa menee sisustusmaku yksiin, niin ei ole tuottanut ongelmia. Me ollaan varsinkin ylpeitä meidän uudesta tietokonenurkkauksesta, joka on kyllä niin yyberhieno että! :D Kiitos Ikean, ei rahaakaan ole kulunut ihan niin paljoa kuin pelättiin. Toisaalta nyt ei sitten kyllä kauheasti matkustella, kun tätä ennen tuli niihin juttuihin pääasiassa säästettyä rahat. Mutta eipähän sitä minnekään tarvitse lähteäkään, kun kotonakin on niin kivaa. :)

Olen pyörinyt silloin tällöin metsissä valokuvailemassa ja nyt tuli napattua yhdet asukuvatkin. Hame on hankittu jo yli vuosi sitten alennusmyynneistä parilla eurolla. Keltainen neuletakki taas on uusi. Tykkään tämännmallisista lyhyistä neuleista, ja kun näin tuon keltaisen mallinuken päällä kaupan ulkoa, nappasin sen heti kolmessa eri värissä. Sen jälkeen olenkin käyttänyt noita lähes päivittäin. Näillä tämän kesän keleillä nuo ovatkin olleet oikein sopivia hameiden ja mekkojen kaverina.

Ihana kaulakoru on ostettu Jyväskylän reissulta kuukauden takaa. Sydämen saa avattua ja sisälle laitettua vaikkapa valokuvan, eli pitäisi keksiä sinne joku kiva kuva!

Asun tiedot: hame Jsfn / neuletakki Seppälä / toppi ? / kengät ? / rannekello Leijona / kaulakoru Bijou Brigitte

Translation:

I can’t believe how fast this summer is going by! We’ve had really stupid weather in here, mostly cold, rain and thunder, so my summer to do -list is still long. Well, I’ve seen my friends, been out eating and crafting with friends. Also we’ve spent a lot of time decorating our new apartment. It’s now ready and we are especially proud of our cool computer corner.

7 thoughts on “Kesää metsässä

  1. Oiiii upeita kuvia ja ihanat asusteet ja korut! Ja todellakin, viikot menee ihan liian nopeaan näin kesällä!

    • Olet niin oikeassa siinä, että kesän on mennyt turhan nopeasti. Tästä postauksesta vielä piti kommentoida, että sulla on niin piristävä tyyli valokuvata, että tällaisia vaatepostauksiakin lukee mielellään vaikken yleensä tyyliblogeja seurailekaan. Ja hame on ihana!

  2. Eini: Kiitti! Niin menee aika, missähän välissä me taas kerittäis näkemään, kun tällä viikolla ei ehditykkään!

    Mini: Kiitos! Mä yritän aina ottaa vähän sellaisia kuvia, jossa ois vähän muutakin juttua tai jujua kuin pelkkiä vaatekuvia. Juurikin kivoja koruja ja kukkakuoseja ehkä eniten tulee esiteltyä :P Kovin usein ei jaksa näitä tälläisiä vaatekuvia ottaa, joku kerran kuussa on se maksimi. Mut tälleen silloin tällöin ehkä kivempi minusta!

  3. You are so beautiful! LOVE this outfit :)

  4. Hei jee, pitkästä aikaa asukuvia! Meinasin jo ruveta kyselemään niiden perään mutta luit ilmeisesti ajatukseni :D Aivan ihana tuo kaulakoru!

    • Heeh, kiitos! :D Kiva jos joku näistäkin jutuista tykkää! :) Tuo kaulakoru on kyllä ollut lähes joka päivä kaulassa siitä lähtien kun sen ostin <3

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s