cute & cool creations

anskin askarteluja ja elämää

Viime vuoden kivoimmat skräppäykset

12 kommenttia

Kyselin tuossa jo aiemmin blogini Facebook-sivuilla, että moniko meinasi tehdä taas vuoden vaihtuessa top10-listaa, tai vastaavaa, edellisvuoden suosikkiaskarteluistaan. Mä olen miettinyt jo useamman päivän omaa listaani tai listoja. Kävin tiedostoja ja papereita läpi ja samalla tuli pohdittua vähän syvällisemminkin omien askartelujen suuntaa ja tyyliä. Mietin pitäisikö tehdä vain yksi lista vai useampi eri askarteluille. Päädyin sitten jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja esittelen nyt ensin suosikkini skräppäyksistä. Ja koska viime vuonna valitsin 12 suosikkia, päätin nytkin valita 12 sivua (sillähän ei tietenkään ollut mitään tekemistä asian kanssa, että en osannut päättää mitkä pari jättäisin pois :P). Vuoden 2010 suosikkilistaukseni löytyy muuten täältä.




Siinä ne nyt ovat satunnaisessa järjestyksessä ja kuvista pääset klikkaamaan alkuperäisiin postauksiin aiheesta. Viime vuonna tuli skräpättyä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Nyt taisi paperisivuja syntyä vähän päälle 60. Suurin osa lempparitöistä oli alkuvuoden puolelta ja tuntuu, ettei loppuvuodesta varsinkaan ole syntynyt mitään kummoisempia sivuja. Oli noita kuitenkin useampia kuin muistin ja sinänsä oli kyllä kivaa käydä vanhoja töitä läpi, koska löytyi sieltä kuitenkin jotakin inspiroivaakin skräppäyksen puolelta, kun tuntuu että tää mun askartelu on viime aikoina ollut kovin korttipainotteista.

Maaleilla leikkiminen ja värit ovat edelleen tosi tärkeitä juttuja mulle skräppäyksessä, niinkuin askartelussa ylipäätänsä. Voisin melkein allekirjoittaa koko saman tekstin kuin kirjoitin aiheesta jo vuosi sitten, eli kauheasti ei ole muutosta tapahtunut. Onko se sitten hyvä vai huono asia. :D

Milles teidän listat näyttää, linkatkaa jos olette tehneet. :)

Translation: These are my favourite pages from year 2011. I also made top12 list one year ago, and that old list can be found here.

Advertisements

12 thoughts on “Viime vuoden kivoimmat skräppäykset

  1. Hyvin näkee sulle ominaisen tyylin näistä. ihania sivuja kaikki, mielenkiinnolla odotellaan mitä seuraa tänä vuonna =)

  2. Ihana kokonaisuus! Nää on kyllä kaikki niin kivoja :)

  3. juu, on ne sun näköisiä ja upeita kaikki! ihania!

  4. Upeita ovat kaikki! Mee laiks :)

  5. huoh, nämä on kaikki niin upeita! Blogiasi on ilo seurata :)

  6. Upeita ja niin sinun näköisiä:) Älä luovukaan maalien kanssa leikkimisestä, koska olet niiden käytössä niin velho!

  7. Hengästyttävän kauniita ja upeita kaikki! Ihan sinun näköisiä – tekijän tunnistaa :)

    Ja kuten Jeppula sanoi, älä vaan ikinä jätä maaleja, työskentelysi niiden kanssa on huippua!

    Linkitin oman listani tähän.

  8. ihania leiskoja. ei pysty valitsemaan ”parasta”.
    Tykkään tosi paljon noista roiskeista!

  9. Tykkään niin sun tyylistä!! Kaunista katseltavaa.

  10. Ihan tunnistaa tekijän. Kauniita ovat kaikki ja en kyllä oikein osais noista mieleisintä valita, vaikkakin yksi nousi ehkä hitusen ylemmäksi kuin muut :-)
    Ja kuten muut sanoivat, niin yhdyn minäkin siihen, älä vaan lopeta maalejen kanssa leikkimistä!

  11. Kiitos kaikille hurjan paljon kommenttitulvasta ja kannustuksesta, vaikka ette ehkä sitä arvanneetkaan! :) Tässä ollut skräppijumiakin vähän väliä ja useamman kuukauden, kun tuntuu, että oma tyyli on ihan jumittunut ja tekee aina vaan samanlaista. Mutta sit tekeekin ihan hyvää katella vanhoja sivuja, että ehkä se ei olekaan niin pahasta vaikka oisikin sitä samaa kaavaa, tai samaa tyyliä, kun valmiiden sivujen katselusta tulee kuitenkin iloiseksi. :)

  12. kauniita, kuten aina! tykkään kanssa noista roiskeista sun töissä!!
    täältä löytyy mun viime vuoden 10 suosikkia..

    http://www.papierstau.at/2012/01/07/top-10-2011/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s