cute & cool creations

anskin askarteluja ja elämää

Piparkakkutalo

5 kommenttia

Itsetehdyt lahjat jäivät multa tänä vuonna vähäisiksi. Viime vuonna tuli askarreltua niin paljon koruja sekä minikirjasia (mm. nämä pari pinkkiä kirjaa, tämä ja tämä), että tänä vuonna ei ilmeisesti enää jaksanut. :P Yhden piparkakkutalon kuitenkin halusin tehdä lahjaksi äidille. Yhden kerran aiemminkin olen piparkakkutalon tehnyt ja se oli kyllä aikamoista sähellystä ja hyvin aikaavievää touhua. Eli voin kyllä täysin samaistua tähän MouMoun käänteiseen piparitutoriaaliin. Nauroin ihan kippurassa tuota lukiessani!

Nooh, päätin että jos nyt tänä vuonna tekisi tuosta talosta pienemmän version, jos se kävisi vähän kätevämmin. Tai ei tämäkään ihan kauhean pieni ole, korkeutta olisiko jotain 15 cm. Katon karkeista näkee tuota mittakaavaa aika hyvin. Kaavat talolle tein itse. Vaati vähän säätöä, mutta ihan hyvät niistä tuli. Savupiippu vain unohtui, hups. Piparkakkutaikinaan ohjeen nappasin Kinuskikissan blogista ja olikin muuten oikein maukasta! Taikina oli myös raakana tosi hyvää. Mikä onkin tärkeä huomioitava seikka, sillä itse mieluiten syön piparit taikinamuodossa. :P

Translation: I made this gingerbread house myself, wohoo!

5 thoughts on “Piparkakkutalo

  1. Ihan tekisi mieli vähän nuolaista;)
    Herkun näköinen,ilman savupiippuakin!

  2. Miäletön! Wau!

  3. Jeppula: Kiitos! Aika herkullista oli kyllä taikina, paljon parempaa tuli tuolla ohjeella kuin jos oisi tehnyt kaupan valmiista piparitaikinasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s