Meillä kaikilta varmasti löytyy omia tapojamme ja hyväksi havaittuja pikkuisia ideoita, oivalluksia ja vinkkejä, joilla helpottaa askartelua. Mulla ainakin on muutamia sellaisia, jotka voisi melkein laskea niksipirkka-osastoon. Voisin jakaa muutaman pienen välineteemaisen vinkin tässä, joita tulee käytettyä tosi usein.
Muovikalvot
Käytän läpinäkyviä kalvoja tarrojen mallaamiseen askarteluiden yllä. Muovikalvoja tulee tarra-arkkien ja muiden mukana, joten niitä ei tarvitse edes erikseen ostaa. Usein asettelen otsikkotekstin kalvolle (kannattaa katsoa, että laittaa ne oikealle puolelle, joissakin kalvoissa kun toinen puoli on joskus sellainen, että siitä ei sitten tarrat irtoakaan enää) ja kalvon kanssa mallailen sivun päällä sopivan paikan. Kalvoa on kätevä liikutella ja varsinkin pitkät tekstit on helppo testata että mihin kohtaan ne mahtuvat hyvin ja missä näyttää kivoimmalle ilman että tarvii repiä niitä tarroja irti. Muitakin tarrallisia koristeita kokeilen samalla tavalla ja silloin mulla saattaa olla montakin kalvollista koristeita päällekkäin, kun mietin niille just millilleen sitä tarkkaa kohtaa.
Maaliroiskelaatikko ja pahvilautaset
Käytän tosi paljon maaliroiskeita ja kyllästyin siihen jatkuvaan roiskeiden pesemiseen, niin otin käyttöön tämmöisen maaliroiskelaatikon. Laatikko on iso ja korkeareunainen. Laitan vaan roiskittavan työn laatikon pohjalle ja roiskin sen sisällä. Mulla on myös kertakäyttölautasia käytössä maalien sekoitteluun, koska niitä ei tarvitse pestä, antaa vaan maalien kuivua siihen. Helpottaa laiskan ihmisen elämää. :P
Maaliroiskesuojat
Tämäkin juttu liittyy roiskeisiin. Yleensä tykkään roiskia maaleja lähes valmiiden töiden päälle. Silloin peitän paperinpalasilla tai muulla ne kohdat, joihin en halua maalia.
Suoristusrauta
Tämän vinkin mulle antoi ystäväni Sanna, joten kiitokset sinne suuntaan! Tukan suoristusrauta on mitä mainion apuväline kiemuraisten ja ryppyisten pitsien silittämiseen. Koska kuka sitä nyt jaksaa pelkkien nauhojen takia kaivaa silitysrautaa ja -lautaa esille? Mullakin tää minisuoristusrauta on jostakin kylkiäislahjana tullut eikä mulla oo tälle ollut mitään käyttöä tukanlaiton kanssa, niin jotain hyötyä tästä siis, heh. Tämä on muutenkin kätevä, kun se lämpenee niin nopeasti. Suoristuksen lisäksi raudalla voi myös kihartaa nauhoja!
Onko teillä jotain omia vinkkejä? Jakakaa ihmeessä, tyhmältäkin kuulostavat tai omasta mielestä hyvinkin ilmeiset jutut ei välttämättä ole kaikille sitä! :)
Here’s some tips to help with crafting I use myself a lot. I use transparent plastic films to adjust the perfect place for my stickers on top of the page, before sticking them to their place. I use cardboard box to splash paint in, so I don’t have to clean up the mess. Same goes for the paperplates. I also use papers on top of the areas I don’t want any paint on. I also use hairstraightener to smooth my ribbons. Easier than using the iron. Do you have any silly tips of your own?
2.11.2011 17.20
Hammastikut on ihan ehdottomia! Niillä on helppo levittää liimaa jonkun pahvin reunan alle, joka on jäänyt vähän törröttämään, ja muutenkin niillä saa helposti liimailtua kaikki pienet timantit sun muut.
2.11.2011 17.36
Muuten käytän ihan samoja juttuja paitsi aakkostarrat tällään viivoittimen reunaan kiinni ja sitten testailen paikkaa. Pahvilaatikkoa kun ei mahdu säilyttämään niin käytän sanomalehteä, se kun tulee joka aamu uusi =)
2.11.2011 18.34
Mainioita vinkkejä – kiitos! Roiskelaatikko olisi kyllä mahtava, meidän kylppärin kaapin seinämässä kun on muutamia maaliroiskeita, joita pitäisi kahnuttaa irti… :D
2.11.2011 19.01
no ei todellakaan mitään hassuja vinkkejä, kiitos näistä!
2.11.2011 19.37
Kiitos näistä ja lisää vaan tällaisia vinkkijuttuja! Ei oo tosiaan mitään hassuja vinkkejä, ei sitä kaikkea tuu edes hoksattua ja jollekin itsestäänselvä hommeli voi olla jollekin toiselle ihan uusi ja paskartelua helpottava. :)
2.11.2011 19.41
Ihan mahtisvinkkejä, KIITTI!
2.11.2011 22.33
Emmi: Hammastikut, vähänkö helppo ja kätevä idea! Menee heti käyttöön :)
Sini: Joo, hei sanomalehti on varmaan kans kätsä. Tosin itelle ei tuu lehtiä… :P
Riikka: Ne kuivaneet maalit on kyllä rasittavia. Kahnuttaa on muuten hyvä sana haha :D
maikko: Jee!
Riehu: Joo, lisää linkkejä tulee varmaan myöhemmin, nyt jo tuli pari mieleen mitä unohtui.
Laura: Jee, eipäs mitään :)
2.11.2011 23.01
Hyviä vinkkejä, monet oon kuullut, mutta aina ne unohtuu. Lisää vaan tällasia.
2.11.2011 23.04
Hauskoja vinkkejä!
Mulla ei oo tilaa pitää tollasta laatikkoa, mutta käytän sinellistä saatua paperipussia. Sen sisällä sumuttelen glimmer mistit ym. Säilytän sitä pöydän alla ja tarvittaessa uuden saa, kun käy ostoksilla :P
3.11.2011 7.38
Kiitos näistä! :) Tuon pahvilaatikkojutun tiesinkin jo, kun kerroit siitä aiemmin. Mutta muut ovat aivan uusia. Suoristusrautaa en omista, mutta tuo kalvokikka tulee kyllä ehdottomasti käyttöön.
3.11.2011 8.16
Hienoja vinkkejä. Varsinkin tuo suoristuraudan käyttö nauhojen oikomiseen. Tuota pitääkin kokeilla, kun juuri vähän aikaa sitten ostin suoristusraudan.
3.11.2011 10.09
Mä käytän Sinin tavoin viïvoittimen reunaa aakkostarrojen mallailuun. Tai ennen käytin paljonkin, nyt oon laiskistunut (tänkin) asian osalta! Voisi yrittää taas tsempata! =)
Viivotinta käytän lisäksi siihen, että laitan sen esim. kirjaintarrapakkauksen sulkijatarran päälle, joilloin kirjainten liu’uttaminen takaisin omaan pakkaukseensa käy supernäppärästi, kun eivät ota kiinni siihen liimaan/tarraan.
Laatikko korkeilla reunoilla on ehdoton!
3.11.2011 21.49
baula: Joo niin ne unohtuu, siks pitää itteäkin välillä muistuttaa :)
Marika: Oi, pussi kuulostaa kans kätevältä ja varmaan hyvä reissuissakin!
Kootut teokset: Kivaa :)
ErjaM: Se on kyllä tosi näppärä vinkki!
Veeruliiru: Haaa, ja lisää hyviä vinkkejä tulee! Ne on niin rasittavia ne superliimat niissä pakkauksissa, aina jää arkit kiinni niihin takaisin laittaessa. Joten ihan loistokikka, kiitos! :D
6.11.2011 11.41
Kiitos vinkeistä! Suoristusrautaa olen käyttänyt samaan tarkoitukseen, mulla kun on luonnonkihara tukka. Kalvoa tai viivotinta pitää ehdottomasti ruveta käyttämään kirjaintarrojen kanssa!!!
Lapsi/vauvaperheissä erinomainen maaliensekoitusastia on pilttipurkin kansi, ainakin silloin kun vähän maalia lisäilee… tietysti mikä vaan purkin kansi käy : )
7.11.2011 18.22
Kiitos kivoista vinkeistä!
Filmipurkissa on kätevä kuljettaa vettä niin kotona kuin reissussakin pieniä juttuja varten.
Tämä menee ehkä sisustusvinkkien puolelle, mutta mulla on sakset, pensselit, veitset, pinsetit, klemmaripurkki ym. metallinen seinässä kiinni sellaisessa ikean magneettilevyssä. Siitä ne saa helposti aina käyttöön.
14.1.2012 16.24
Nerokas idea tuo suoristusraudan käyttö! :) Juuri jouluna tuskailin kortteja askarrellessa taitteilla olevia nauhojani.. tälläpä olis ongelmat ratkennu! :)