cute & cool creations

anskin askarteluja ja elämää

Pakkaspäivänä Pieksämäellä

9 kommenttia

Tän sivun kanssa säädin ja ähelsin vaikka kuinka pitkään. Jotenkin ei vaan millään meinannut onnistua ja paperit ja koristeet vaihtuivat moneen kertaan. Lopulta kaivoin kraft-kartongin esiin ja mietin toimisiko 12 tuumainen sivu letteriä paremmin. Ja kymmenen minuutin päästä tuskaa aiheuttanut sivu oli niin vain valmis!

Sivu on Inspiroidun haasteeseen. Teemana oli pienentyvä tai suurentuva. Mun sivuun tein koristeröykkiön, joka pienenee sivun oikeaan reunaan. Tarkoitus oli, että myös kaikki maaliroiskeet menisivät vasemmalta oikealle ja vaakatasossa siis, mutta tulihan sinne tietenkin yksi isohko vahinkoryöpsähdys oikeaan alaosaan. Pitänee tehdä muuten vielä erillinen sivu muistakin valokuvista, mitä tuona päivänä otettiin. Oli todella kirkas ja aurinkoinen sää, eli aivan täydellinen keli valokuvaukseen. Pienenä miinuksena vaan se, että oli niin kylmä, että esim. Mirvan lasit jäätyivät, huomannee tuosta valokuvasta :D

Ja sitten tähän loppuun alkavan viikonlopun kunniaksi parit ihanat, iloiset biisit ja videot. Näissä on musta just sitä hyvää asennetta!

Advertisements

9 thoughts on “Pakkaspäivänä Pieksämäellä

  1. On se vaan niin outoa, miten krafti saa kaiken aina näyttämään paremmalta!?! Mä en tajua! =)
    Tykkään tästä sivusta niin paljon! Ihanan raikas, mutta samalla lämmin! <3

  2. Mie näytän ihan tonttu torvelolta! :D Mut onnelliselta semmoselta :) Hihihih kerranki kuva, jossa en näyttä siltä kuin oisin ottanu muutaman lasillisen liikaa, oli varmaa naama niin kohmeessa hihih. Mut aivan ihanan hyvän tuulinen sivu! Tulee hyvä miäli, kerrankin Pieksämäellä oli kivaa ku sie kävit.

    ..Eiku siis, hah, toi kuulosti kauheelta. Ihan kuin yleensä ois ihan kauheeta ku sie käyt Pieksämäellä. Sanajärjestys FTW!!

    Mutsiis niin, tiijät kyllä mitä tarkotin :)

  3. Kraft pelastaa aina :)

  4. Aivan mahtava sivu, ei uskoisi et on aluksi tökkinyt ja pahasti! Kuvasta välittyy ihana talvi fiilis.

  5. hieno sivu, ihanat värit :) ja kiva toi ruutupaperi!
    miten sä onnistuitkin linkittämään kaikki mun melkeenpä lempibiisit? varsinkin tuo eliza doolittle on viime aikoina raikunut tässä talossa ihan reilusti :)

  6. Kaunis sivu! Mä edelleen ihailen noita maaliroiskeita :)

  7. Veeruliiru: Joo, kraftin mystisistä taikavoimista pitäisi tehdä kyllä enemmänkin tutkimusta, hehee!

    Mirva: Joo enköhän mää tajunnut… ehkä ;D Mutta olipa kyllä huippukiva viikonloppu! Pitää vielä tehdä varmaan jossakin välissä vielä erikseen oma sivunsa niistä maisemakuvistakin, mitä tuli räpsittyä. Niitäkin oli kyllä niin valtavasti, että tulee taas valinnanvaikeus mitä käyttää!

    xing: näin tekee :)

    Jeppula: kiitos!

    Juuli: Hehee, hyvä musamaku sulla siis selkeästi! :D

    Marika: kiiiitos! :)

  8. Tykkään niin, että ihastelen yhä uudelleen tätä sivua. Kaikki on vaan niin kohdallaan!

  9. Jännä kun siinä usein käy niin, että jos joku sivu tökkii niin pieni erätauko ja uusi lähestymistapa ja leiska onkin hetkessä valmis. Ja tosi kiva leiska tulikin.

    Tykkään kovasti sun leiskoista nykyään. Ne on niin raikkaita ja niissä on sellaista romanttista söpöstelytyyliä josta kovasti tykkään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s