cute & cool creations

anskin askarteluja ja elämää

Mun uusin lelu

4 kommenttia

Tällä kertaa Inspiroidussa skräpätään leluista. Aiheeksi voi ottaa vaikkapa lasten tai lemmikkien lelut, omat vanhat lapsuuden lelut tai jotain muuta lelun tapaista. Mun esimerkkisivun aiheena on mun uusin lelu, nimittäin kamera, jonka ostin pari kuukautta sitten. Tämän kanssa leikkiessä onkin vierähtänyt jo muutama tovi.

Sivusta tuli tosi mieluinen. Vaaleanpunaista, kirkasta punaista ja oranssia päätyi väriyhdistelmäksi tällä kertaa ja täytyy sanoa että yllättävän hyvin toimivat yhdessä, vaikkakin työtä tehdessä epäilytti hieman. Lisäsin kuitenkin tummanruskeita papereita ja koristeita jossakin välissä mukaan ja ne toivatkin kivasti ryhtiä sivuun.

Jee, ihania uusia kukkasia ja nappeja. Lisäksi roiskin sivuun taas vähän valkoista gessoa ja pirskottelin väriä myös punaisten kirjainten päälle hillitsemään otsikon punaisen värin hyökkäävyyttä. Kokeilin myös maalata kirjainten pintaa hennosti gessolla, jolloin punainen väri kuultaisi valkoisen maalin alta vaaleanpunaisena. Väriroiskeet näyttivät kuitenkin paremmilta tässä tapauksessa, joten valinta osui niihin. Niin ja tuo kamera on tosiaan Nikon D3000, jota voin kyllä suositella lämpimästi. Todella helppo käyttää ja sopii aloittelijalle tosi kivasti, koska kuvaamaan pääsee vaikka heti ja hintakin on vielä järkkäreiden halvimmasta päästä. Yksi ehkä tärkeimmistä tekijöistä itselle oli myös kameran fyysinen koko ja muoto. Jos kamera ei tunnu käsiin luontevalta, se jää hyvin helposti käyttämättä. Onneksi järkkäreissä ovat vuosien mittaan koot pienentyneet ja painot tippuneet. Tää kulkeekin kätevästi reissuissa mukana eikä vaadi hullua habaa ja pienikätinenkin saa tästä hyvän otteen :)

This time in Get Inspired -blog we scrap about toys. You can scrap about children’s or pet’s toys, your old childhood toys or something else. My example page is about my latest toy, my camera, which I bought a couple of months ago. This time I ended up using bright red, orange and pink color combination. I must say that they work surprisingly well together, even when making this page I was a little suspicious. But then I added some dark brown paper and decorations and they gave the page the needed posture. I love these new flowers and buttons. I also splashed some gesso over the page and letters, making them look a little less bright and aggressive. And that camera is Nikon D3000, which I can really recommend. It is really easy to use, small and light enough also for small hands and is good for beginners too.

Mainokset

4 thoughts on “Mun uusin lelu

  1. Ihana <3 <3 <3 Tosiaankin ihan yllättävän hyvin toimiva väriyhdistelmä! Hirmu kivalta näyttää nuo valkoiset roiskeet punaisissa kirjaimissa. Niin ja nappikukat on tietty pop :)

  2. Roiskeet kirjaimissa on hienot, ja muutenkin tykkään kovasti.

  3. Tuo otsikko on mainio! Ja koska olen itsekin nikonisti, niin sivuhan oli tosi mieleen. Otsikon roiskeet on tosiaan hauskat ja sivukokonaisuus justiinsa passeli. Enpä tiedä, olisinko itse osannut käyttää tuollaista väriyhdistelmää.

  4. Värimaailma on loistava, maaliroiskeet kirjaimissa on loistavat, otsikko muutenkin on loistava!! Tää tykkää! =)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s