cute & cool creations

anskin askarteluja ja elämää

Retorisia kysymyksiä

17 kommenttia

Nyt on aika heitellä retorisia kysymyksiä ilmoille ja osallistua Inspiroidun uusimpaan haasteeseen. Mun esimerkkityön aiheena ja otsikkona on ”mitä he ovat koskaan tehneet minun hyväkseni?” Jotenkin suomeksi lause kuulosti liian kovalta joten päädyin käyttämään otsikkoa englanniksi. Tuossa on parempi sointu. Huomasinkin myös että aika paljon tulee askarteluissa käytettyä suomea ja englantia sekaisin. Se ei häiritse minua ja näköjään käykin aika luontevasti, kun nyt vasta itsekin tajusin asian.

Sivun aihe ei (onneksi) ole aivan ajankohtainen ja päädyinkin kirjoittamaan tarinoinnin aika yleiseen muotoon. En halunnut myöskään kohdistaa tätä ketään tiettyä kohtaan vaan ihan yleisesti pohtia asiaa. Tarinoinnin kirjoitin sekä omien että ystävien samankaltaisten kokemusten perusteella.

Tarinoinnin tulostin oranssille paperille ja teksti tuli ehkä vähän liian vaalealla värillä. Toivottavasti tuosta kuvasta nyt saa kuitenkin jotenkin selvää. Lapun kuvio on itse piirretty koneella. Kikkailin vähän otsikon kanssa. Koska noissa kirjaintarroissa ei ollut kysymysmerkkiä, leikkelin sen itse &-merkistä. :D

Vaikka aihe on aika ankea, en halunnut tuoda sitä sivun ilmeeseen. Ja koska kyseessä ei ole aivan ajankohtainen juttu, halusin tähän jotain ”historian lehtien havinaa”. Joten keksin sitten käyttää ihan oikeita lehtiä, heh. Lehdet käsittelin decoupage-lakalla, jolloin ne eivät murene ja niihin tuli hennosti kiiltävä pinta. Viimeistelin sivun ompeleilla ja maaliroiskeilla. Vihdoin raaskin käyttää Sassafrasin ylisöpöjä nappeja ja ne käyvät tähän tosi ihanasti. Tästä sivusta tulikin aiheesta huolimatta yksi lemppareistani!

Rhetorical questions are the subject of the latest Inspiroidu-challenge. Here’s my layout. Journaling says: ”There are people who only wanna take advantage of you. You know those types, who contact you only when they need you to do something for them. Unfortunately, you usually recognize them too late and you have already done many things for them and they assume that you will do things in the future too without asking. Then when you can’t do it anymore or ask them to do the same, it doesn’t work. In worst case they label you unreliable, even though they haven’t ever done anything for you. Does that sound fair?” Thankfully this is not current issue for me and I decided to write the journaling in general form. I wrote it from my own past experiences and also what my friends have experienced. Even though the subject is dreary, I didn’t want to bring it in the appearance of the page. I used real leaves and painted them with decoupage varnish, so they do not crumble, and it gives them a fine glossy surface. Despite the subject, this page has become one of my favourites!

Mainokset

17 thoughts on “Retorisia kysymyksiä

  1. niin ihana sivu! noi lehdet on ihan huippiksia ja maalinroiskeet sopii tähän tosi hyvin. Tykkään ihan kaikesta, paitsi noista kuvailemistasi ihmisistä. :)

    Ja mäkin sekoittelen suomea ja englantia leiskoissa, kyllä niin ”saa” tehdä. :)

  2. Tosi hieno sivu! Noi lehdet on kyllä niin ovelat :) voi kun itsekin nyt osallistusi tuohon haasteeseen…

  3. Hiano, kuten aikasemminkin. Mieki, varmaan leffojen ja pelien liiallisen kulutuksen jälkeen, käytän englantia ja suomea sekaisin aika lahjakkaasti; Finnglish. ;) Tää on kyl ongelma vaan sillo, ku selitän porukoille jotain, ja ne osaa englantia vaan yes ja no. haha.

    Aihe on kyllä aika ankea, mut kuten sanoit, sivu ei. Ihtelläkin tää oli melko tuttua yläasteella, kun olin yliriippuvainen muista, kun kiusaaminen paheni kun olin yksin. Joten tein mitä tahansa, jotta nk. ystäväni pysyivät kanssani, ja tilanne päätyi siihen, etten saanut esim. puhua omista asioistani, koska ne poikkesivat massasta, ja silloin ”ystäväni” sanoivat, että heidän pitääkin lähteä. :/

    Nooo siitä on selvitty, kun on tavattu aivan mahtijeeihmisiä jotka ovat kiinnostuksiltaan samalla aaltopituudella. <3 Tosin siitä varmaan on jäänyt varjona, tää hirvittävä yksinäisyyden tarve mitä tunnen. Olin niiiiin riippuvainen muista kouluaikoina, että kompensoi sitä nyt sillä, että en tapaa ystäviäni niin usein kuin he ansaitsisivat.

    HAH vuodatus/avautuminen. Moon sairasihminen, syytän sitä. hehe. luv ya!

  4. Ihana idea laittaa oikeat lehdet! Ainakin niin kauan kun eivät rupea oikeasti havisemaan ;) Ihanan keväiset värit.

  5. Tämä on myös yks mun lemppareista sun töistä! :)

  6. Tosi hieno sivu, sekä sisällöltään että ulkomuodoltaan! Värit ovat ihanat ja lehdet mielettömän upeat!

  7. Tuo aihe ja journaing on niin totta, ja taiteellinen toteutuskin on hauska! Iloisista väreistä tulee pirtsakka fiilis. Sopii aiheeseen, viesti on kuin ”että eipä silti tunnu missään” ;o)

  8. IHaNA!! Eka kun näin tän Inspiksen sivulla olin että ”Whooot? Onks noi oikeita?!” :) Sitten siirryin heti tänne ja tää sivu on mahtava!! Ihana idea mun mielestä toi että noinkin synkkään aiheeseen tehdään ihan erilainen koristelu, pirtsakka ja keväinen.
    Ja nuo maaliroiskeet… <3 Ja ootko ite tehny nuo kukat nappien taakse? Ne on tosi söpöjä!

  9. Ihan mielettömän upeat värit tässä! Miten sinä saatkin nuo vihreän sävyt näkymään kuvassa noin hyvin.. oih.. minulla se on kyllä ikuinen ongelma. Minä tykkään ihan äärettömästi noista nappikukista ja sinä olet kyllä maailman paras maaliroiskija!

  10. Upeat värit, hieno kirjainyhdistelmä otsikossa, lehdet, kaikki. Tykkään tykkään!

  11. Minäkin olen samaa mieltä <3 Nuo lehdet ovat aivan huiput ja valokuvan/-kuvien dynamiikka toimii. Tykkään omalla tavallani myös aiheesta: skräppäyksen kautta pystyy työstämään myös pettymyksiä

  12. Oho, taisin olla vähän liian innokas aiemmin, tuo Nimetön on siis minä :)

  13. Upea sivu! Todella iloinen ja värikäs, vaikka aihe onkin synkkä. Tuo lehtien käyttö on mahtava idea! Tykkään.

  14. On upea! Erityisesti tykkään valokuvista <3

  15. Uskomattoman upea kokonaisuus kerrassaan!

  16. Oi kiitos hirmu kommenttiryöpystä! Yritin saada tähän vähän loppukesän/alkusyksyn värejä, mutta kyllähän nuo taitavat myös kevään värejä olla! :) Valokuvissa hain takaa vähän fiilistä että ”mulle riitti tää, lähden lätkimään” :P

    Mirva: Awwwws, iiiiso hali!!

    Ciili: Nuo kukat & napit ovat ihan valmiita yhtenäisiä koristeita Sassafras Lassilta.

    Laura: Riippuu aika paljon siitä missä valossa valokuvaa, mutta yleensä värejä joutuu säätämään photoshopissa jonkun verran. Hankin juuri uuden kameran, niin sekin on kyllä auttanut ongelmaan paljon!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s