cute & cool creations

anskin askarteluja ja elämää

December Dailyn kannet

2 kommenttia

Oho. Miten tässä näin kävi? Siellähän se jouluaatto jo häämöttää parin päivän päässä ja December Dailyt vielä niiiin vaiheessa, hupsistakeikkaa. Valmiita sivuja olen nyt tehnyt 9. päivään saakka. Sen jälkeisten päivien tekstit ovat koneella kirjoitettuina odottamassa tulostusta ja valokuvatkin ovat osittain tulostettuna ja valittuina. Kokoamaan en vain ole ehtinyt. Menee väkisin aaton jälkeen että ehtii. No, ei se sinänsä haittaa sillä olin jokatapauksessa ajatellut pitää kirjaa ihan kuun viimeiseen päivään saakka. Senpä takia kirjassakin on enemmän talvinen värimaailma, kuin jouluinen. Eli sinistä, vihreää, hopeaa ja valkeaa. Tässäpä nyt ensin alkuun kannet:

Kirjan koko on 21 x 21 cm ja saranarengas-systeemeillä mennään. Maalasin pahvikannet ja koristeina käytin pitsejä ja muuta kivaa. Mietin että jos olisi laittanut renkaisiinkin jotain naruja roikkumaan, mutta varmaan jätän ehkä kuitenkin laittamatta, koska valmiista kirjasta tulee varmaan aika paksu ja siten siitä saattaa tulla liian hankala selailtava.

Takakannen jätin koristelematta, pelkkää maalia vain. Sivupohjia en tehnyt valmiiksi, vaan teen jokaisen sivun valmiiksi kerrallaan, paitsi mitä nyt neliönmuotoisia papereita olen valmiiksi leikellyt ja rei’ittänyt.

Advertisements

2 thoughts on “December Dailyn kannet

  1. Ihana-a-a-a-a-a-a-a! uuh. ei voi muuta sanoa. love it. Tätäkin olisi ihana päästä hipeltämään ihan livenä. Nää DD projektit on kyllä ollu teillä kaikilla niin ihania, ehkä mäkin ens vuonna. love it, eiku sen mä sanoin jo :)

  2. tykkään tykkään! ihanat värit, erilainen! kuule älä masennu vaikket ehdi jouluaatoksi kaikkea saamaan valmiiksi. mä olen koonnut vasta kaksi päivää… jospa ennen vuoden vaihdetta ehtisimme? aivan upea kirjanen sulla kyllä tulossa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s