You are currently browsing the monthly archive for marraskuu 2008.
Tehtiin reissu Tahkolle viikonloppuna työpaikan naisporukalla (mukana sekä nykyisiä että vanhoja työpaikkalaisia). Ohjelmaan kuului syöminkiä, juhlimista, saunomista, pelailua, kylpylässä käyntiä ja ulkoilua. Oli huippukiva viikonloppu, jota oltiinkin kyllä odotettu jo kauan! Lisää tämmöisiä!
Tässä vähän kuvasaalista reissulta.


Joulu taas lähenee ja blogikin varmasti hiljenee ennen joulua, kun jouluaskartelut lähtevät käyntiin. Pitänee odottaa tekeillä olevien luomusten julkaisua joulun jälkeen, että kortit ja lahjat ovat päätyneet ensin omistajilleen. Ajattelin kuitenkin julkaista viime vuonna tietokoneella piirtämäni joulukortit. Tässäpä ne siis ovat, kolmen eri värisiä kortteja lähti silloin maailmalle. Lisäksi tein myös läjän käsintehtyjä kortteja, joista minulla ei kyllä valitettavasti ole valokuvia. Nämä kortit olivat siis peruskorttien kokoisia ja tulostettu valkoiselle pahville. Oma suosikkini taitaa olla vihreä (vihreä on mun lempiväri myös!), entäpä teidän mielestä?


Päätin osallistua elämäni ensimmäistä kertaa haasteeseen. Eli kyseessä on suomalainen skräppäyshaasteblogi Inspiroidu, jossa tämän viikon tehtävänä oli arjen haasteet ja niihin liittyvä symboliikka. Teema olikin aika haastava, joten halusin yrittää. Päätin tehdä työn aiheesta, jonka kanssa saan painiskella päivittäin. Eli minulla on todella kuiva iho, jota pitää rasvata päivittäin. Silti varsinkin näin talven tullessa iho alkaa oireilla entistä enemmän ja välillä tulee kausia, jolloin iho kuivuu, hilseilee ja säröilee niin, että tuntuu että mikään ei auta. Työssä yritin kuvata tätä ihon ja mielen tilaa revityillä ja halkeilevilla kuvilla. Taustapaperissakin on hentoja säröviivoja.

Valokuvasta tuli hirmu tumma ja sumea kun yritin pimeässä kuvailla. Yritän jossain vaiheessa saada tästä paremman kuvan, jos vaan päivänvalo joku päivä riittäisi..

Piirtelinpä lokakuun viimeisellä viikolla tälläisen vihkosen, joka on vähän niinkuin päiväkirja/mietteitä/päähänpistoja kyseiseltä viikolta iloisessa sekamelskassa. Sisältää mm. piirroksia satunnaisista fiiliksistä viikolta, piirrokset vaatteista mitä olen pitänyt viikolla, tekemisiä mitä tullut puuhailtua ja mitä pitäisi tehdä -listan (josta sainkin kaikki tehtyä, wuhuu!), kauppalistaa, kivoja sanoja -listan, asioita mistä tykkään ja en tykkää jne. Vähän semmoinen paperin kulmiin piirrellyistä kuvista koottu soppa!





Viimeisimmät kommentit